Stressi – mitä kaikkea se teettää

Kerronpa hieman stressistä, koska olen kokemusasiantuntija vuodesta 1972 lähtien.

Synnyttyäni minulla todettiin sydämen lisälyöntejä. Niitä tutkittiin ollessani pikkuvauva, mutta syytä ei löytynyt ja tutkimukset lopetettiin. Sydän on pompotellut miten sattuu koko elämäni ajan, välillä enemmän välillä vähemmän. Vasta viime vuosina olen yhdistänyt tämän oireen stressiin. Kun nyt osaan kuunnella itseäni paremmin, sydän on rauhoittunut. Välillä hyppää, mutta se on todellakin poikkeus entisen säännön sijaan.

Lapsena meni muuten hyvin, mutta kouluun meno oli järkyttävä kokemus. Silloin aloin pureskella kynsiäni. Ei auttanut mikään. Vasta täysikäisyyden tuolla puolen kynnet alkoivat saada olla rauhassa. Silkkaa stressinpurkua sekin oli.

Hampaita olen narskuttanut myös lapsesta lähtien, mutten enää. Tämä virallisesta nimeltään bruksismi on hyvin yleistä asiakkaitteni joukossa. Kuka käy purentalihashieronnassa, kellä taas on purentakiskot öisin suussa. Hoitavatko nämä operaatiot vaivaa vai pelkkää oiretta?

Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa tehdään asioita hyvin pitkälti hermojen kautta. Myös energiahoito menee erittäin syvälle solutasolle tekemään töitä paranemisen puolesta. Vagushermo on varmasti monelle tuttu. Se hässäkkä kiemurtelee lähes koko yläkehon alueella ja vaikuttaa uskomattoman moneen asiaan. Linkitän tähän Aivoliiton artikkelin, koska siellä asia on jo hienosti selitetty.

https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/artikkelit/vagushermot-isossalissa-stressinhallinnassa/#e8d146a8

Muuan tapaus on mainio esimerkki. Käsittelin asiakkaan kyynärvarren sisäpintaa ja peukaloon töksähti jumittunut vagushermo. Asiakas tunsi palleanseudussaan kihelmöintiä ja toista kättä käsitellessäni hän kertoi leukaperiensä eli tiukkojen purentalihasten löystyvän.

Sen sijaan että kyselee, missä tuntuu kipua, kannattaa myös kysyä, miksi siellä on kipua.

Miksi puren hampaita yhteen? Miksi järsin kynsiä niin että sormiin sattuu? Miksi kärsin unettomuudesta? Miksi sydän hakkaa väärällä rytmillä?

Oma elämä käy rankaksi, jos antaa kaiken ympärillä olevan vaikuttaa itseen. Rauha löytyy vain itsestä, ja työ on tehtävä oman pään sisällä.

Syvemmältä kaivaminen voi olla pelottavaa, mutta on ehdottoman kannattavaa.

(Kuva: Pixabay)