Muurahaistaikaa

Muuan ystäväni tuskaili yhtäkkiä ilmestynyttä ihottumaa. Kutisevia näppylöitä pitkin kehoa ja vaihtoivat vielä paikkaa ihan noin vaan. Ihotautilääkäri oli ihmeissään kun ei ole moista ennen nähnyt. Hoidoksi määräsi antibioottikuurin ja kortisonivoidetta.

Koska kalevalaisen jäsenkorjauksen politiikkaan kuuluu luonnonläheisyys, suosittelin kokeilemaan vanhan kansan konstia. Muurahaissalva sopii kipuun, tulehdukseen, hyttysenpistoihin ja muihin ihovaivoihin sekä reumaattisiin oireisiin. Miksei siis myös kummalliseen ihottumaan.

Ja kas kummaa, kutina helpottui lähes heti ja seuraavana päivänä ihottuma rehotti huomattavasti vähemmän.

Muurahaissalvaa voi perinteisellä reseptillä valmistaa kuka vaan, mutta siihen joutuu uhraamaan aitoja muurahaisia. Tätä tuotetta valmistaa Perinnesalvat ja tehoaineena on synteettinen muurahaishappo, joten muurahaisia ei ole vahingoitettu. Salva sisältää muurahaishappoa, katajan eteeristä öljyä, kotimaista rypsiöljyä ja kotimaisen pientuottajan mehiläisvahaa.

Perinnesalvat on saanut tuotteelle virallisen myyntiluvan ja Kehonhuoltoasema on yksi jälleenmyyjistä. Lisäsin nettisivulleni listan muistakin myytävistä tuotteista, joita pidän pajalla. Jossain vaiheessa saatan väsätä verkkokaupan, josta on näppärä tilata tuotteita.